perjantai 25. tammikuuta 2019

Pakkaset

Tänään ei ole ulkona kuin vajaa 15 astetta pakkasta.   Se herätti minussa seuraavia ajatuksia:

  • Vauvan kanssa ei muuten ulkoilla kunnolla tänäänkään. Lupasi ensiviikolle vauvakelejä, sehän on ihan just! Onneksi on jo perjantai. Hyöty: Kotityöt ovat ajantasalla. Silti meillä on lauantaisin siivouspäivä. 

  • Teini ei saa mopoa käyntiin. Se potkii sitä puolikin tuntia parinkympin pakkasessa kiroillen. Lopulta se kuitenkin käynnistyy. Samassa ajassa olisi jo varmasti kävellyt perille. Mutta ei  meidän teini. Meidän teini ei kävele. 

  • Rintamiestalo nielee moteittain lämmityspuuta. Mutta se fiilis, kun saa tuijotella tulta. Ja oheistoiminnot, minusta on ihanaa askarrella sytykeruusuja. 




  • Sauna tuntuu erityisen ihanalta. Voisin istua siellä 24/7. 

  • Hyvä syy hyggeillä. Hyvä syy hyggeillä on myös se, että koululaiset ovat hävittäneet kaikki minun hanskat, sormikkaat ja tumput. 💔 Tein lumitöitä alkuviikosta eripari käsineet kädessä. Olin kiitollinen kuitenkin siitä, että lapset ovat onnistuneet hukkaamaan erikäsien hanskoja, joten sain kuitenkin molempiin käsiin lämmikettä. Naapuri vitsaili tien toiseltapuolelta, että -Jaa, oletko sinä sellainen Ropin-fani?!. No en oo. Onneksi mulla on pienimmät jalat, niin kukaan ei vie mun kenkiä. Sain vertaistukea ystävältä, joka kertoi että heillä on samaa, hän lähtee hiihtämään heti kun löytää jostain käsineet. 


Mun hyggeilyä eiliseltä. Aloin tekemään itselleni tumppuja. Jos osaan, aion kirjailla kämmenselkään "Äiti". Jos teinipoikani kulkee koulussa äiti-tumput kädessään, on se ainakin hellyyttävää 💙


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti